kuva

kuva

keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Aurinkoisia kevätpäiviä

Talo on hiljentynyt, haikeita fiiliksiä on ollut viime viikonlopun jälkeen. Kyyneleitä on vuodatettu, minulla on ikävä pentuja :)) Muutaman päivän ollaan jo totuteltu seesteisempään elämään kotona. Aikaiset aamuherätykset olisivat jo takana, mutta edelleen herään samaan aikaan joka aamu. Pennut pitivät huolen, että meillä ei nukuta liian pitkään. No, näin keväällä sitä mielellään aikaisin herääkin.

Kiitos kaikille ihanille perheille, jotka antoivat rakastavan kodin minun karvalapsilleni! Olen saanut olla mukana teidän pentunne ensi hetkissä uudessa kodissa viestien ja kuulumisten merkeissä. Se on ollut aivan mahtavaa! Jokaisen viestin jälkeen on ollut huojentunut ja onnellinen olo ja hyvä mieli siitä, että kaikki on sujunut hienosti ja pieni on kotiutunut.

Pitäkää siis edelleen yhteyttä! Kesällä tavataan!



Aurinkoista kevättä ja kesää 
Monnalle, Minille, Saralle, Kainolle ja Vidalle
ja heidän perheilleen

toivottavat
Nicolen havannat ja heidän palvelijansa

sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Monnan kuulumisia

Monna on myös kotiutunut hyvin. Virtaa on välillä vaikka muille jakaa ja sitten nukutaan päälle. Lapset Joona ja Emilia ovat innoissaan uudesta kaverista. He ovat huomioineet uuden perheenjäsenen hienosti. Silloin, kun Monna on hereillä niin leikitään ja kun pikkuneitiä alkaa väsyttää, sen annetaan nukkua rauhassa :) Niinhän sen pitää ollakin.

Kiitos kuvaterveisistä!



Muoks 4.5.2013. Lisää kuvaterveisiä, Kiitos Maarit!!




Kainon terveisiä uudesta kodista

Kaino on kotiutunut hyvin uuteen kotiinsa. Hereillä ollessaan temmeltää sata lasissa ja sitten simahtaa nukkumaan. Nopeasti kuulemma neiti oppii uusia asioita.

Kainon ensimmäisen päivän kuvia. Kiitos Jaana ja Karl-Johan ihanista kuvista!






lauantai 27. huhtikuuta 2013

Talo hiljenee - Monna ja Mimmi muuttivat

Talo on aivan hiljainen. Haikea fiilis tänään, kun viimeinenkin pentu on lähtenyt uusiin seikkailuihin.

Ensin lähti Monna Mursusen perheeseen. Maarit-äiti ja lapset tulivat hakemaan pikkuneitiä. Matka kotiin oli mennyt hienosti lasten jutellessa rauhoittavasti Monnalle. Eka yökin oli mennyt hyvin ja Monna oli herännyt tismalleen samaan aikaan kuin täällä meillä, kun minun kelloni soi arkiaamuisin :)

Niin ja "MONNA" jäi tytön nimeksi <3

Ensin pesulle...

Monna



... ja sitten valmiina lähtöön.



Mimmi jäi vielä yhdeksi yöksi ja lähti tänään aamulla Jaanan ja Karl-Johanin rakkaaksi lemmikiksi. Mimmin nimeksi tuli "KAINO".

Molemmat tytöt lähtivät onneksi tähän lähelle ja näemme heitä varmasti useammin :)

Kaino suihkunraikkaana <3

Mimmi = Kaino



Kaino valmiina lähtöön

Kaikkea hyvää molemmille perheille pienen havannatytön kanssa!! 

keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Sara uudessa kodissa

Hyvin on Sara sopeutunut uuteen kotiinsa. Pikkuhiljaa alkaa Minkakin tottua uuteen tulokkaaseen ja leikit alkaa sujua hienosti.

Kiitos Mari mahtavista kuvista!! <3
(Kuvissa Minka = Kinway Toscany Rose)










maanantai 22. huhtikuuta 2013

Vidan kuulumisia

Sanni viestitti, että hienosti on lähtenyt menemään uudessa kodissa. Nuppu-kaverista otetaan mallia monessa asiassa. Kaksikko touhuaa kovasti keskenään ja ovat jo hyvät ystävykset. Valokuvien ottaminen on kuulemma hankalaa (tiedän), kun vauhtia piisaa.

Tässä kuitenkin kuvaterveisiä Sannilta ja Jyriltä - Kiitos kovasti!!

Päivitystä Vidan kuulumisiin 24.4.2013
Lisää ihania kuvia Vidan ja Nupun touhuista <3











lauantai 20. huhtikuuta 2013

Pikku-Kukka

Pikku-Kukka lähti tänään uuteen kotiinsa. Pikku-Kukan nimeksi tuli "VIDA".

Sanni ja Jyri tulivat hakemaan neitosen ja mukaan oli otettu myös yorkki-tyttönen Nuppu. Vida ja Nuppu tutustuivat pihalla hetkisen ennen lähtöä uuteen kotiin.

Hyvää matkaa ja kaikkea hyvää teille!! <3